Etteplan avaa uuden testauslaboratorion Jyväskylässä – kyseessä merkittävä investointi Suomen mittakaavassa
Lehdistötiedote – Julkaistu: 17.10.2024 15:45:00
ETTEPLAN OYJ, Lehdistötiedote, 17.10.2024, klo 15:45
Etteplan avaa uuden testauslaboratorion Jyväskylässä – kyseessä merkittävä investointi Suomen mittakaavassa
Teknologiapalveluyhtiö Etteplan on avannut uuden testauslaboratorion Jyväskylän Aholaitaan. Uusi laboratorio on usean miljoonan euron investointi ja sen myötä testauslaboratorion pinta-ala sekä testauskapasiteetti yli kaksinkertaistuvat aiempaan laboratorioon verrattuna.
Laboratorioinvestointi parantaa Etteplanin kykyä palvella yrityksiä entistä kattavammin ottaen huomioon laitteille asetetut vaatimukset ja kansainväliset säännökset sekä asiakastarpeet. Laboratorioon odotetaan tulevan testattavaa niin Suomesta kuin ulkomailtakin.
Laboratoriossa yritykset pystyvät testaamaan laajasti valmistamiaan laitteita ja esineitä erilaisin fyysisin testein. Näihin lukeutuvat olosuhdetestaukset, antennitestaukset sekä tuoteturvallisuustestaukset. Laboratoriossa on myös Pohjois-Euroopan suurimpiin lukeutuva täristin, jonka avulla voidaan testata tuotteiden tärinänkestävyyttä joko kuljetuksen tai koko elinkaarensa ajan.
“Testaus on olennainen osa tuotekehitystyötä, ja kansainväliset standardit ja säännökset asettavat jatkuvasti tiukempia vaatimuksia laitteille. Laboratorioinvestointi parantaa kykyämme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja auttaa heitä vastaamaan näihin vaatimuksiin”, toteaa Timo Kallinen, Etteplanin tuotetestauksen johtaja.
Elektromagneettisen yhteensopivuuden (EMC) ja radiotaajuuden (RF) testaustarpeet ovat kasvaneet ja kooltaan yhä isompia tuotteita, kuten teollisuuden laitekaappeja, tulee testattavaksi. Tiloja näiden laitteiden testaamiseen on kuitenkin vähän kysyntään nähden. Uudessa laboratoriossa isokokoisten teollisuuslaitteiden testaus on entistä sujuvampaa viiden metrin EMC-kammion (5m SAC) ansiosta.
”Aikaisemmin Suomessa on ollut kaupalliseen testaukseen saatavilla vain yksi 10 metrin kammio ja muutama 3 metrin kammio. Jonot näihin ovat olleet pitkiä, eivätkä yritykset ole saaneet testattua tuotteitaan. Uuden laboratoriomme myötä voimme auttaa yrityksiä saamaan kaivattua kammioaikaa helpommin ja nopeammin”, Kallinen kertoo.
Lisätietoja:
Timo Kallinen, johtaja, tuotetestaus, Etteplan, puh. 040 700 4482
Outi Torniainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Etteplan, puh. 010 307 3302
Dokumentit ja linkit
Etteplan lyhyesti
Etteplan on kasvava teknologiapalveluyritys, joka yhdistää ihmiset ja teknologiat muuttaakseen asioita paremmiksi. Yhdessä asiakkaidemme kanssa rakennamme maailmaa, jossa järjestelmät, prosessit ja tuotteet ovat älykkäämpiä, tehokkaampia ja vastuullisempia. Asiakkaamme ovat maailman johtavia valmistavan teollisuuden yrityksiä. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 360,0 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 4 000 Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa, Tanskassa ja Kiinassa. Etteplanin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com