Siirry sisältöön

Etteplan ja Stockholm Exergi jatkavat yhteistyötään teknisen kiinteistö- ja laitostiedon hallinnassa

Lehdistötiedote – Julkaistu: 09.02.2022 9:00:00

Etteplan, lehdistötiedote, 9.2.2022 klo 9.00

Stockholm Exergi on solminut Etteplanin kanssa jatkosopimuksen teknisen kiinteistö- ja laitostiedon hallinnasta. Stockholm Exergi tuottaa kaukolämpöä ja -kylmää jakeluverkkonsa kautta ja toimittaa sähköä Tukholman alueella yli 800 000 tukholmalaiselle ja noin 400 kohteeseen, joihin kuuluu sairaaloita, datakeskuksia ja muita yksityisiä ja julkisia kohteita. 

Sopimus on teknisen kiinteistö- ja laitostiedon hallinnan kokonaisratkaisu, joka käsittää prosessien kehittämisen, tiedonhallinnan asiantuntijapalvelut ja dokumentointitoiminnon järjestelmähallintahenkilöstön. Jatkosopimus samalla laajentaa ratkaisun kattavuutta siten, että mukana ovat nyt sopimuksen alun perin kattamien tuotantolaitosten lisäksi myös Stockholm Exergin jakeluverkko ja kiinteistödokumentointi. Sopimus on voimassa kolme vuotta, ja siihen sisältyy optio jatkaa sopimusta 3 + 2 lisävuodella.

”Olemme erittäin iloisia, että Etteplan voitti kilpailutuksen uudesta sopimuksesta, sillä olemme hyvin tyytyväisiä heidän aikaisemmin tekemäänsä työhön. Heillä on paljon tietämystä teknisestä tiedonhallinnasta, ja he ovat tehostaneet prosessejamme ja teknisen dokumentoinnin hallintaamme”, sanoo Jan Lindgren , Asset Information Manager Stockholm Exergiltä.

”Etteplanin tehtävä tässä yhteistyössä on varmistaa Stockholm Exergin teknisen kiinteistö- ja laitostiedon ajantasaisuus, saatavuus ja luotettavuus. Etteplanilla on pitkä ja vankka kokemus teknisen dokumentoinnin hallintajärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta. Sitä hyödyntämällä pystymme luomaan Stockholm Exergille parasta mahdollista lisäarvoa”, sanoo Sixten Folke , liiketoimintayksikön johtaja, Teknisen dokumentoinnin ratkaisut, Etteplan Sweden.

Etteplan on teknisen kiinteistö- ja laitostiedon hallinnan asiantuntijayritys, jolla on Ruotsissa yli 170 ja maailmanlaajuisesti yli 850 asiantuntijaa. Etteplan luo edellytykset järjestelmien tehokkaalle ja turvalliselle ylläpidolle standardoimalla työmenetelmät ja prosessit ja varmistamalla oikean, ajantasaisen dokumentaation saatavuuden.

Lisätietoja:
Mikael Vatn, SVP, Technical Documentation Solutions, Etteplan, puh. +46 70 881 48 20
Sixten Folke, Business Unit Director, Technical Documentation Solutions, Etteplan Sweden, puh. +46 730 780 910 
Outi Torniainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Etteplan, puh. +358 10 307 3302

Stockholm Exergi lyhyesti

Stockholm Exergi on Tukholman energiayhtiö. Vastaamme joka päivä vuorokauden ympäri nopeasti kasvavan Tukholman alueen lämmityksen, jäähdytyksen, sähkön ja jätehuoltopalvelujen tarpeeseen. Lisäämme osaltamme Tukholman vetovoimaisuutta entistä vastuullisempana kaupunkina, jolla on potentiaalia olla maailman ensimmäinen ilmastopositiivinen pääkaupunki.

Etteplan lyhyesti

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat ohjelmisto- ja sulautettujen järjestelmien ratkaisut, teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun ratkaisut sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden, palvelujen ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2020 Etteplanin liikevaihto oli noin 260 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 3 800 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa, Tanskassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com