Siirry sisältöön

Etteplanista nTopologyn ensisijainen suun­nit­te­lu­kump­pani Pohjoismaissa

Verkkouutiset – Julkaistu: 22.10.2020 16:45:00

ETTEPLAN, Verkkouutinen, 22.10.2020

Etteplan on panostanut viime vuosina voimakkaasti esimerkiksi digitaaliseen kaksoseen, robotiikkaan, automaatioon ja teolliseen 3D-tulostukseen liittyviin edistyksellisiin suunnittelupalveluihin.

Etteplan vahvistaa entisestään asemaansa Pohjoismaiden johtavana lisäävän valmistuksen asiantuntijana tultuaan valituksi nTopologyn ensisijaiseksi suunnittelukumppaniksi. Yhdysvaltalainen ohjelmistoyritys nTopology kehittää seuraavan sukupolven suunnittelutyökaluja.

”Kumppanuus nTopologyn kanssa tuo käyttöömme huippumodernit digitaaliset työkalut suunnitteluprojekteihimme ja avaa uusia Etteplanin asemaa Pohjoismaissa vahvistavia liiketoimintamahdollisuuksia”, sanoo Etteplanin AMO-osaston päällikkö Tero Hämeenaho.

”Olemme iloisia voidessamme kertoa, että nTopology on valinnut Etteplanin ensisijaiseksi suunnittelukumppanikseen Pohjoismaissa. Kyseessä on ensimmäisen suosittelukumppanuutemme Euroopassa. Kumppanuus tarkoittaa, että kaikki nTop-asiakkaat, joilla on tuotekehitykseen ja -suunnitteluun liittyviä kompleksisia haasteita, voivat kääntyä Etteplanin asiantuntijoiden puoleen ratkaistakseen ne. Etteplanilla on vuosikausien kokemus lisäävästä ja edistyksellisestä valmistusteknologiasta sekä perusteellista tietämystä suunnitteluohjelmistoista, etenkin nTop Platformista. Odotamme mielenkiinnolla kumppanuuden pohjoismaisille asiakkaillemme tarjoamia etuja”, sanoo nTopologyn perustaja ja toimitusjohtaja Bradley Rothenberg.

Etteplanilla 3D-tulostettavien tuotteiden suunnittelusta vastaavat huolella valitut monialaiset tiimit, jotka hyödyntävät simulaatiolähtöistä suunnittelumallia. Valitsemme jokaiseen projektiin sopivimmat asiantuntijat, minkä ansiosta pystymme ratkaisemaan haastavimmatkin suunnittelu- ja valmistusongelmat.

Lisätietoja:
Tero Hämeenaho, Department Manager, AMO (Additive Manufacturing & Optimization), Etteplan, puh. +358 10 307 2757
Outi Torniainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Etteplan, puh. +358 10 307 3302

nTopology lyhyesti

nTopology on seuraavan sukupolven suunnittelutyökaluja kehittävä yhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee New York Cityssä Yhdysvalloissa. Yhtiön nTop Platform -teknologia mahdollistaa suorituskykyisen suunnittelun, erittäin nopeat iteraatiot sekä geometrisen kompleksisuuden tavalla, joka oli aiemmin mahdotonta saavuttaa. nTop Platformin eheyden takaava mallinnusteknologia ja kenttälähtöinen suunnittelu sekä uudelleenyhdisteltävät työnkulut takaavat toistettavissa oleva tulokset. Sen avulla insinöörit ja suunnittelijat voivat kehittää osia, jotka täyttävät optimaalisesti toiminnallisuus- ja suorituskykyvaatimukset.

Etteplan lyhyesti

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun ratkaisut, ohjelmisto- ja sulautettujen järjestelmien ratkaisut sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden, palvelujen ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2019 Etteplanin liikevaihto oli noin 263 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 3 400 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com