Siirry sisältöön

Läpimurto: Etteplan onnistui upottamaan elektroniikkaa 3D-tulostettuun me­tal­li­kap­pa­lee­seen

Lehdistötiedote – Julkaistu: 06.11.2019 9:00:00

Etteplan lehdistötiedote 6.11.2019 klo 9.00

Etteplan on onnistunut kehittämään sarjatuotantoon soveltuvia 3D-tulostettuja metallikappaleita, joiden sisälle on integroitu elektroniikka. Teknologialla on valtava hyödyntämispotentiaali teollisuudessa.

Nyt tulostetun demokappaleen sisään on integroitu piirilevy antureineen, ja kappaleen metallikuori toimii antennina. Toteutusta on tähän asti pidetty nykytekniikalle haasteellisena, miltei mahdottomana. Kappale on toteutettu yhteistyössä 3D-tulostukseen erikoistuneen saksalaisen EOS Gmbh:n kanssa.

”Metallin 3D-tulostaminen ei ole uusi asia, jo nyt erilaisia teollisten tuotantolaitteiden osia tulostetaan ympäri maailmaa. Elektroniikkaa taas voidaan jo sijoittaa sellaisiin 3D-tulostettuihin esineisiin, joiden materiaalina on esimerkiksi muovi. Metalli sen sijaan vaatii tämän hetken yleisimmällä tulostusteknologialla niin korkean lämpötilan, ettei elektroniikka ole sitä kestänyt. Nyt onnistuimme siinä, että elektroniikka säilyy toimintakuntoisena myös metallin sisälle tulostettuna”, Etteplanin liiketoimintajohtaja Tero Leppänen sanoo.

Metallista 3D-tulostetun ja elektroniikkaa sisältävän kappaleen käyttömahdollisuudet ovat hyvin laajat. Soveltuvia käyttökohteita voisivat olla esimerkiksi kohteet, joissa antureiden sijoittelu on nykyisin hankalaa, tai käyttöolosuhteet ovat sellaiset, etteivät anturit niitä sellaisenaan kestäisi.

”Yhtenä esimerkkinä voi ajatella vaikkapa nostokoukkua, joka voi tulevaisuudessa sisältää antureita. Ne viestivät nostettua painoa, kappaleen väsymistä ja ulkoisia voimia. Tämän datan pohjalta voidaan sitten ennakoida huollon tarvetta tai arvioida kappaleen elinikää”, Etteplanin projektipäällikkö Vesa Saastamoinen sanoo.

Nyt tulostetussa teknologiademossa metallikappaleen sisällä oleva elektroniikka koostuu antureista, jotka aistivat muun muassa kiihtyvyyttä, lämpötilaa, ilmanpainetta ja ilmankosteutta.

Läpimurron taustalla oli poikkitieteellinen kehitystiimi, eli mukana oli osaajia monelta eri alalta. Etteplanissa teolliseen 3D-tulostamiseen liittyvää suunnitteluosaamista on kehitetty määrätietoisesti ja kokeiluihin kannustaen jo pitkään. Tässä hankkeessa Etteplanin kansainvälisen organisaation suunnittelukokemus yhdistyi EOS:n valmistusosaamiseen, ja käänteentekevä tulostus onnistui.

”Gadget”-lempinimellä kulkeva kappale esitellään yleisölle keskiviikkona 6.11. Teknologia 19 -messuilla osastolla 6m48.

Lisätietoa:
Tero Leppänen, liiketoimintajohtaja, Ohjelmistokehitys ja sulautetut järjestelmät, Etteplan, puh. 040 595 5238
Vesa Saastamoinen, projektipäällikkö, Etteplan AMO Smart Parts -projekti, puh. 040 836 4196
Outi Torniainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Etteplan, puh. 010 307 3302

Etteplan lyhyesti

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun ratkaisut, ohjelmisto- ja sulautettujen järjestelmien ratkaisut sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden, palvelujen ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2018 Etteplanin liikevaihto oli noin 236 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 3 400 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com