Siirry sisältöön

Etteplan laajentaa edelleen Kiinassa ja avaa uuden toimiston

Lehdistötiedote – Julkaistu: 02.07.2018 9:00:00

Etteplan Oyj laajentaa toimintaansa Kiinassa edelleen ja avaa seitsemännen toimiston Kiinaan. Uusi toimisto avataan Wuhaniin Hubein maankuntaan keskiseen Kiinaan. Kaupunki sijaitsee Jangtse- ja Han-jokien yhtymäkohdassa. Laajentuminen keskiseen Kiinaan vastaa Etteplanin palveluiden kasvavaan kysyntään kiinalaisten asiakkaiden keskuudessa.

Teollisten koneiden ja laitteiden suunnittelupalveluita, sulautettujen järjestelmien ja IoT:n (esineiden internet) sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisuja tarjoava Etteplan toimii uuden toimiston myötä seitsemässä eri kaupungissa Kiinassa. Toimistot sijaitsevat Pekingissä, Shanghaissa, Kunshanissa, Suzhoussa, Xi´anissa, Quindaossa ja Wuhanissa ja niissä on yhteensä yli 350 työntekijää. Etteplan on toiminut Kiinassa vuodesta 2004 lähtien.

Kiinan valtion viisivuotissuunnitelman mukaisesti kiinalaiset yhtiöt pyrkivät aiempaa vahvemmin globaaleille markkinoille. Kiinassa työvoiman hinta on kallistunut ja samaan aikaan kiinalaiset yhtiöt ovat muuttamassa toimintatapaansa, minkä johdosta ne ovat alkaneet ostaa asiantuntijapalveluita. Tämä tarkoittaa palvelumarkkinan avautumista ja tuotannon syklisyyttä puskuroivien ulkoistus- ja palvelumallien kysynnän kasvua.

”Kiinan palvelumarkkina on selvästi avautumassa ja kysyntä Etteplanin palveluille on kasvussa. Kiinassa on nähtävissä sama kehitys, joka on toteutunut länsimaissa aiemmin eli kiinalaiset yritykset alkavat yhä vahvemmin keskittyä ydinliiketoimintaansa ja ostaa asiantuntijapalveluita. Markkinan potentiaali on valtava ja tämä tarkoittaa merkittäviä mahdollisuuksia Etteplanin kaltaiselle, suunnittelupalveluja tarjoavalle asiantuntijaorganisaatiolle”, Etteplan Oyj:n toimitusjohtaja Juha Näkki kertoo.

Etteplan lyhyesti

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun, sulautettujen järjestelmien ja IoT:n (esineiden internet) sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2017 Etteplanin liikevaihto oli noin 215 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 3 000 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com