Siirry sisältöön

Etteplan suunnittelee uutta huo­mio­lai­te­jär­jes­tel­mää var­tioi­mat­to­miin tasoristeyksiin

Lehdistötiedote – Julkaistu: 26.04.2018 8:47:00

Etteplan ja Cautio tekevät yhteistyötä turvallisen vartioimattomien tasoristeyksien huomiolaitejärjestelmän kehittämiseksi. Ratkaisun avulla pyritään vähentämään vakavia tasoristeysonnettomuuksia älykkään teknologian avulla. Etteplan on vastannut kokonaisuudessaan Caution ratkaisun kehityksestä ideasta valmiiksi tuotteeksi.

Nykyisessä varoitusjärjestelmässä monia puutteita

Nykyinen tasoristeyksien varoituslaitostekniikka perustuu kiskoihin kiinnitettäviin raidevirtapiireihin ja maahan kaivettuihin kaapeleihin. Junan kulkiessa kiskoissa olevan raidevirtapiirin yli, tasoristeyksessä oleva varoituslaitos aktivoituu. Perustamisvaiheessa varoituslaitostekniikka vaatii isot kaivuu- ja maanrakennustyöt sekä kaapeloinnit. Samalla toteutetaan sähköliittymät laitetiloille. Varoituslaitoksissa on käytössä paljon vanhaa reletekniikkaa, jonka huolto- ja kunnossapito ei ole kustannustehokasta. Olemassa oleva varoitusjärjestelmä on käytössä Suomessa noin 24 prosentilla kaikista maan tasoristeyksistä.

Caution huomiojärjestelmä on turvallinen, ekologinen ja edullinen asentaa

Caution huomiolaitejärjestelmä perustuu matkapuhelinverkko- ja VHF-radioteknologioihin, jotka välittävät veturiyksiköstä GPS-satelliittipaikannustiedon avulla jatkuvasti tietoa junan sijainnista pilveen. Tasoristeyksessä sijaitsevaan huomiolaitteeseen välittyy tietoa lähistöllä liikkuvien junien sijainnista. Kun juna on esimerkiksi 30 sekunnin päässä tasoristeyksestä, huomiolaite aktivoituu ja vilkuttaa kirkasta LED valoa.

Etteplanin ja Caution kehittämä huomiolaitejärjestelmä täyttää korkean turvallisuuden vaatimukset, minkä mahdollistaa rinnakkain ja toisiaan varmentavina yhteyksinä käytettävät matkapuhelinverkko- ja VHF-radioteknologiat. Kahdella kanavalla varmistetaan, että tieto välittyy tolpalle, vaikka toinen tiedonsiirtokanavista lakkaisi toimimasta. Jos kumpaankin radioyhteyteen tulee häiriö, saa veturinkuljettaja tästä tiedon ja hän voi soittaa esimerkiksi junan torvea lähestyessään risteystä. Korkean turvallisuutensa ja käyttövarmuutensa lisäksi uusi huomiolaitejärjestelmä on helppo ja nopea asentaa. Se ei vaadi ulkopuolisia kaapelointeja ja on täysin irti kiskoista ja muista rautateiden järjestelmistä. Huomiolaite ei vaadi lainkaan ulkopuolista tehonsyöttöä vaan saa käyttöenergiansa aurinkopaneelista ja akustosta.

 – Etteplanin avulla olemme onnistuneet kehittämään turvallisen huomiolaitejärjestelmän vartioimattomiin tasoristeyksiin. Yhteistyössä tehty tuotekehitys on ollut meille tärkeää ja olemme saaneet Etteplanilta kaiken tarvittavan asiantuntemuksen järjestelmän kehittämiseen. Etteplan ymmärsi hyvin tarpeemme ja pystyi reagoimaan tuotekehitysprosessin aikana tulleisiin muutos- ja lisätarpeisiin nopeasti ja joustavasti. Tällä on ollut ratkaiseva vaikutus tuotekehitysprosessin sujuvuuteen ja joustavuuteen sekä ennen kaikkea lopputulokseen, Caution toimitusjohtaja Henri Soininen kiittää.

– On hienoa, että olemme saaneet olla mukana kehittämässä teknologiaa, joka parantaa ratkaisevasti liikenneturvallisuutta rataosuuksilla. Caution idean pohjalta lähdimme kehittämään ratkaisua, jonka tärkein tavoite oli taata järjestelmän turvallinen toiminta kaikissa olosuhteissa. Kiinnostavaksi projektin teki myös se, että pystyimme hyödyntämään olemassa olevia teknologioita ja vahvaa toiminnallisen turvallisuuden osaamistamme innovatiivisella tavalla. Lopputuloksena syntyi IoT:n sovellus, joka pitää sisällään merkittävän määrän laiteälykkyyttä sekä turvallisuuskriittisiä tietoliikenne- ja pilviratkaisuja, Etteplanin Sulautetut järjestemät ja IoT -palvelualueen johtaja Kari Liuska kertoo.

Järjestelmä on saanut Trafin turvahyväksynnän ja sitä on pilotoitu hyväksytysti kahdessa eri kohteessa vuodesta 2014 lähtien.

Suomessa Liikenneviraston rataosuuksilla on tällä hetkellä noin 1800 vartioimatonta tasoristeystä, kaiken kaikkiaan tasoristeyksiä on 2778. Lisäksi yksityisten rataverkonhaltijoiden eli tehdasalueiden ja satamien alueella on joitain satoja vartioimattomia tasoristeyksiä.

Etteplan lyhyesti

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun, sulautettujen järjestelmien ja IoT:n (esineiden internet) sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2017 Etteplanin liikevaihto oli noin 215 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 2 800 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com Cautio lyhyesti Cautio Oy on innovatiivinen ja dynaaminen suomalainen yritys, joka on keskittynyt vartioimattomien tasoristeysten turvallisuuden parantamiseen. www.cautio.fi