Siirry sisältöön

ETTEPLAN OYJ:N SUUNNATTU OSAKEANTI

Pörssitiedote – Julkaistu: 15.03.2016 10:10:00

ETTEPLAN OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 15.3.2016 KLO 10.10

ETTEPLAN OYJ:N SUUNNATTU OSAKEANTI

Etteplan Oyj on päättänyt luovuttaa yhteensä 221 365 kpl yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta Espotel Oy:n ja Soikea Solutions Oy:n avainhenkilöomistajille. Suunnattu ehdollinen osakeanti liittyy tänään 15.3.2016 julkistettuihin yrityskauppoihin, joissa Etteplan Oyj ostaa Espotel Oy:n ja Soikea Solutions Oy:n osakekannat kokonaisuudessaan. Osakkeet luovutetaan osana yritysjärjestelyn kauppasumman maksua.

Luovutuksen ehtona on Espotel Oy:n ja Soikea Solutions Oy:n yrityskauppojen toteutuminen. Yrityskauppojen odotetaan toteutuvan 4.4.2016 mennessä. Luovutettavien osakkeiden luovutushinta on 4, 51 euroa per osake ja kokonaishinta 998 356 euroa. Osakkeiden luovuttamiseen liittyy 3 vuoden myyntirajoitus.

Osakkeiden luovutus perustuu hallituksen päätökseen, joka on tehty yhtiökokouksen 26.3.2014 antaman valtuutuksen perusteella. Yhtiö jatkaa omien osakkeiden hankintaohjelmaansa, josta on tiedotettu 30.11.2015. Etteplan tiedottaa luovutettavien omien osakkeiden vaikutuksesta yhtiön hallussa olevien osakkeiden määrään ja hallituksen jäljellä olevaan antivaltuutukseen osakkeiden luovutuksen toteutuessa.

Etteplan Oyj

Hallitus

Lisätiedot:

Juha Näkki, toimitusjohtaja, puh. 0400 606 372
Outi-Maria Liedes, SVP, HR, Communications & Operational Development, puh. 040 756 9620

Etteplan tuottaa teknisiä suunnittelupalveluita ja dokumentoinnin ratkaisuja maailman johtaville valmistavan teollisuuden yrityksille. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa.

Vuonna 2015 Etteplanin liikevaihto oli 141, 1 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on noin 2 100 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Alankomaissa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETT1V.

JAKELU:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.etteplan.com