Siirry sisältöön

Etteplan Oyj:n suunnattu osakeanti

Pörssitiedote – Julkaistu: 31.08.2015 9:35:00

ETTEPLAN OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 31.8.2015 KLO 09.35

ETTEPLAN OYJ:N SUUNNATTU OSAKEANTI

Etteplan Oyj:n (”Yhtiö”) hallitus on 28.8.2015 pidetyssä kokouksessa tehnyt ehdollisen päätöksen suunnatusta osakeannista varsinaisen yhtiökokouksen 26.3.2014 hallitukselle antaman valtuutuksen perusteella. Suunnattu osakeanti liittyy Suunnittelu ja Asennusten Valvonta – SAV Oy:n (”SAV Oy”) suunnittelu- ja asennustenvalvontaliiketoiminnan (”Liiketoiminta”) ja SAV Oy:n tytäryhtiöiden hankintaan. Antipäätöksen ehtona ollut Liiketoiminnan kauppakirja allekirjoitettiin tänään, ja samanaikaisesti SAV Oy merkitsi Liiketoiminnan kauppasumman maksuna 486 145 Yhtiön uutta osaketta. Annin jälkeen hallitus voi yhtiökokouksen valtuutuksen perusteella päättää vielä enintään 3 513 855 osakkeen antamisesta.

Osakkeista maksettava osakekohtainen merkintähinta on 4, 114 euroa. Merkintähinnan maksu tapahtuu apporttiomaisuudella, joka käsittää Yhtiölle luovutettavan Liiketoiminnan. Yhtiön vapaa oma pääoma lisääntyy 2 000 000, 53 euroa.

Suunnatussa osakeannissa merkityt uudet osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 8.9.2015 ja Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään arvo-osuusjärjestelmään arviolta 9.9.2015. Osakkeet haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi, kun mainitut rekisteröinnit on suoritettu. Kaupankäynti uusilla osakkeilla on kuitenkin mahdollista vasta kolmen vuoden kuluttua, kun niitä koskeva, Liiketoiminnan kaupan yhteydessä sovittu luovutusrajoitus on lakannut olemasta voimassa.

Osakkeiden merkintähinnat kirjataan kokonaisuudessaan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon, eikä osakepääomaa koroteta annin yhteydessä. Osakkeiden kokonaismäärä annin jälkeen on 20 665 559 kappaletta. Liikkeeseen laskettavat osakkeet edustavat noin 2, 41 prosenttia Yhtiön osakkeiden antia edeltäneestä kokonaismäärästä ja noin 2, 35 prosenttia annin jälkeisestä kokonaismäärästä.

Vantaalla 31. elokuuta 2015

Etteplan Oyj

Hallitus

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Juha Näkki, puh. 0400 606 372

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.etteplan.com

Etteplan tuottaa teknisiä suunnittelupalveluita ja dokumentoinnin ratkaisuja maailman johtaville valmistavan teollisuuden yrityksille. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa.

Vuonna 2014 Etteplanin liikevaihto oli 131, 9 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on 1 900
asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa ja Kiinassa. Etteplan on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETT1V.