Siirry sisältöön

Patria ulkoistaa teknistä dokumentointia ja suunnittelua Etteplanille

Lehdistötiedote – Julkaistu: 08.06.2015 12:30:00

Etteplan vastaa Patria Land Systems Oy:n varaosakirjojen tuotannosta sekä osasta ajoneuvojen varustelun suunnittelua 3.8.2015 alkaen. Viisi Patrian työntekijää siirtyy Etteplanin palvelukseen niin kutsuttuina vanhoina työntekijöinä.

Etteplan on ollut jo pitkään Patrian kumppani teknisessä dokumentoinnissa ja suunnittelussa. Nyt toteutettava ulkoistussopimus syventää yritysten yhteistyötä entisestään, kun Etteplan ottaa vastuun toiminnoista ja niiden kehittämisestä.

– Luotamme Etteplanin osaamiseen sekä teknisen dokumentoinnin palveluiden että suunnittelupalveluiden toteuttamisessa ja kehittämisessä, tuotekehitysjohtaja Pekka Korhonen Patrialta toteaa.

– Palvelemme Patriaa joustavasti sen vaihtelevien tarpeiden mukaan. Patria hyötyy edistyksellisistä teknisen dokumentoinnin ja suunnittelun ratkaisuistamme, Etteplanin Veikko Lamminen , SVP Operations Finland, kertoo.

Nyt solmittu sopimus jatkaa kehitystä, jossa asiakasyritys ulkoistaa ydinosaamisensa ulkopuolisia toimintojaan Etteplanille. Tänä vuonna Etteplanille on ulkoistanut toimintojaan muun muassa Husqvarna Group, jonka kaikkien tuotteiden ja brändien teknisen dokumentaation tuotannosta ja ylläpidosta vastaa jatkossa Etteplan.

Lisätietoja antavat:

Veikko Lamminen
SVP, Operations Finland
Etteplan
Puh. 050 573 4377

Outi-Maria Liedes
SVP, HR & Communications
Etteplan
Puh. 040 756 9620

Etteplan lyhyesti

Etteplan tuottaa suunnittelupalveluita ja teknisen dokumentoinnin ratkaisuja maailman johtaville valmistavan teollisuuden yrityksille. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2014 Etteplanin liikevaihto oli 131,9 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on lähes 1 900 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa ja Kiinassa. Etteplan on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETT1V. www.etteplan.com