Siirry sisältöön

ETTEPLAN OYJ:N LIIKEVAIHDON JA -VOITON ODOTETAAN LASKEVAN VUODESTA 2008; LIIKETOIMINNAN SOPEUTUS KÄYNNISTETTY; HALLITUS MUUTTAA OSIN­GON­JA­KOEH­DO­TUSTA

Pörssitiedote – Julkaistu: 24.03.2009 9:30:00

ETTEPLAN OYJ:N LIIKEVAIHDON JA -VOITON ODOTETAAN LASKEVAN VUODESTA 2008;
LIIKETOIMINNAN SOPEUTUS KÄYNNISTETTY; HALLITUS MUUTTAA 
OSINGONJAKOEHDOTUSTA                                                            

Kuluvan vuoden tammi-helmikuun kehityksen perusteella Etteplan arvioi, että sen 
koko vuoden liikevaihto on alle 130 miljoonaa euroa. Koko vuoden liikevoiton    
arvioidaan laskevan merkittävästi, mutta olevan positiivinen. Arviossa ei ole   
huomioitu mahdollisia yrityskauppoja vuonna 2009.                               

Taloudellinen taantuma on vaikuttanut voimakkaammin ja nopeammin                
suunnitteluliiketoimintaan kuin aiemmin arvioitiin. Yhtiö on käynnistänyt       
konserninlaajuisia sopeutustoimia vastatakseen tämänhetkiseen
markkinatilanteeseen. Toteutettujen henkilöstövähennysten lisäksi toimenpiteet
sisältävät ulkopuolisten palveluiden vähentämisen ja liiketoimintakulujen
leikkauksia koko konsernissa. 

Heikentynyt markkinatilanne näkyy edelleen erityisesti metsäteollisuuden        
laitevalmistajien ja autoteollisuuden toimeksiantojen vähentymisenä sekä        
asiakkaidemme investointiprojektien lykkääntymisinä. Energia- ja                
voimansiirtosektorilla ja ilmailu- ja puolustusvälineteollisuudessa teknisen    
suunnittelun ja tuoteinformaatiopalvelujen kysyntätilanne on jatkunut hyvänä.   

Yhtiö jatkaa panostustaan kansainvälisen toimintamallinsa kehittämiseen, jolla  
pyritään toiminnan palvelukyvyn ja resurssien tehokkaan käytön parantamiseen.   

ETTEPLAN OYJ:N HALLITUKSEN ESITYS OSINGONMAKSUN MUUTOKSESTA                     

Muuttuneen taloudellisen tilanteen vuoksi Etteplan Oyj:n hallitus on päättänyt  
muuttaa aikaisemmin tekemäänsä osingonjakoehdotusta 26.3.2009 kokoontuvalle     
varsinaiselle yhtiökokoukselle. Hallituksen uusi ehdotus koskien taseen         
osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua on seuraava:                     
                                                                                
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2008 päättyneeltä tilikaudelta   
vahvistetun taseen perusteella yhtiö maksaa jakokelpoisista varoistaan osinkona 
0,08 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun 
täsmäytyspäivänä 31.3.2009 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön 
osakasluetteloon. Yhtiö maksaa osingon 7.4.2009.                                

Edellä mainitun osinkoehdotuksen lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous    
valtuuttaisi hallituksen päättämään harkintansa mukaan mahdollisesta            
lisä-osingon maksamisesta yhtiön taloudellisen tilanteen sen salliessa,         
kuitenkin enintään 0,07 euroa osakkeelta. Ehdotuksen mukaan hallituksen         
valtuutus on voimassa 31.12.2009 saakka. Hallituksen päätöksen perusteella      
maksettava mahdollinen lisäosinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka           
osingonmaksun täsmäytyspäivänä on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään    
yhtiön osakasluetteloon. Hallitus päättää osingonmaksun täsmäytyspäivän ja      
osingon maksupäivän.                                                            

Uuden ehdotuksen mukaan 4.3.2009 julkaistussa varsinaisen yhtiökokouksen        
kutsussa ollut kappale A.8 kuuluu seuraavasti:                                  

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen          

Hallitus on päättänyt ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2008 jaetaan 
osinkona 0,08 euroa osaketta kohti. Jäljelle jäävät voittovarat jätetään        
vapaaseen omaan pääomaan. Yhtiökokouksen päättämä osinko maksetaan osakkaalle,  
joka täsmäytyspäivänä on merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön        
osakasluetteloon. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 31.3.2009. Osinko maksetaan   
7.4.2009.                                                                       
                                                                                
Hallitus on päättänyt ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiökokous 
valtuuttaisi hallituksen päättämään harkintansa mukaan mahdollisesta            
lisä-osingon maksamisesta yhtiön taloudellisen tilanteen sen salliessa,         
kuitenkin enintään 0,07 euroa osakkeelta. Ehdotuksen mukaan hallituksen         
valtuutus on voimassa 31.12.2009 saakka. Hallituksen päätöksen perusteella      
maksettava mahdollinen lisäosinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka           
osingonmaksun täsmäytyspäivänä on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään    
yhtiön osakasluetteloon. Hallitus päättää osingonmaksun täsmäytyspäivän ja      
osingon maksupäivän.                                                            
                                                                                
Kutsua varsinaiseen yhtiökokoukseen ei julkisteta uudelleen.                    


Hollola, 24. maaliskuuta 2009                                                   

ETTEPLAN OYJ                                                                    

Hallitus    
                                                                    

LISÄTIETOJA:                                                                    
Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja, puh. 0400 710 968                            


JAKELU                                                                          
NASDAQ OMX Helsinki                                                             
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.etteplan.fi