Siirry sisältöön

ETTEPLAN OYJ LUOVUTTAA OMIA OSAKKEITAAN

Pörssitiedote – Julkaistu: 27.02.2008 15:00:00

Etteplan Oyj:n hallitus on 17.12.2007 pidetyssä kokouksessa päättänyt luovuttaa 
omia osakkeita varsinaisen yhtiökokouksen 29.3.2007 hallitukselle antaman       
valtuutuksen perusteella.                                                       

Hallituksen päätöksen mukaisesti hyväksyttiin ja päätettiin toteuttaa yhtiön    
hallussa olevien omien osakkeiden luovutus siten, että Etteplan Technical       
Information Oy:n toimivalta johdolta lunastetaan 30 % yhtiön osakkeista ja      
äänivallasta käyttäen osittain vastikkeena Etteplan Oyj:n hallussa olevia omia  
osakkeita. 296 166 kappaletta omia osakkeita on luovutettu kaupan toteutuessa   
27.2.2008.                                                                      

Etteplan Oyj on julkaissut 16.1.2008 sijoittajauutisen omistusosuutensa         
kasvattamisesta Etteplan Technical Information Oy:ssä 70 %:sta 100 %:iin.       
Osakkeiden osto toteutettiin 3.10.2005 allekirjoitetun kauppakirjan ehtojen     
mukaisesti.                                                                     

Osakkeiden luovutuksen jälkeen yhtiön hallussa on 52 634 kappaletta yhtiön omia 
osakkeita.                                                                      

Hollolassa 27. päivänä helmikuuta 2008                                          

Etteplan Oyj                                                                    

Hallitus                                                                        

Lisätiedot: Talous- ja yrityssuunnittelujohtaja Pia Björk, puh. 0400 241 815.   



JAKELU                                                                          
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki                                               
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.etteplan.fi