Siirry sisältöön

MUUTOS ETTEPLANIN OMIEN OSAKKEIDEN OSTO-OHJELMAAN

Pörssitiedote – Julkaistu: 12.11.2007 16:00:00

Etteplan Oyj:n hallitus on kokouksessaan 25.10.2007 päättänyt hankkia enintään  
400 000 kappaletta yhtiön omia osakkeita varsinaiselta yhtiökokoukselta         
29.3.2007 saamansa valtuutuksen perusteella. Yhtiö on julkaissut asiasta        
pörssitiedotteen 26.10.2007 ja omien osakkeiden osto on käynnistetty 2.11.2007. 
Osakkeet hankitaan julkisella kaupankäynnillä OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki 
Oy:ssä vallitsevaan markkinahintaan siten kuin osakkeiden hankkimisesta         
julkisella kaupankäynnillä on säädetty.                                         

Yhtiön osakkeiden pörssivaihdon keskimääräisen likviditeetin vähäisyyden        
johdosta yhtiön hallitus on päättänyt Komission asetuksen (EY) N:o 2273/2003 5  
artiklan kohdan 3 mukaisesti poiketa 5 artiklan kohdan 2 menettelytavoista siten
että omien osakkeiden hankinta voi ylittää 25 % raja-arvon, mutta ei kuitenkaan 
ylitä 50:tä prosenttia keskimääräisestä päivittäisestä volyymistä.              

Hollolassa 12. lokakuuta 2007                                                   

Etteplan Oyj                                                                    

Hallitus                                                                        


Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Heikki Hornborg, puh. 0400 873 063.           


JAKELU                                                                          
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki                                               
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.etteplan.fi