Siirry sisältöön

ETTEPLAN OYJ:N MAKSUTON OSAKEANTI JA RAHASTOANTI

Pörssitiedote – Julkaistu: 26.09.2007 11:30:00

Etteplan Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous on 21.9.2007 päättänyt maksuttomasta    
osakeannista sekä rahastokorotuksesta.                                          

Maksuttomassa osakeannissa yhtiön osakkeenomistajille annetaan uusia osakkeita  
heidän osakeomistustensa suhteessa siten, että osakkeenomistaja on oikeutettu   
saamaan maksutta yhden (1) uuden osakkeen jokaista omistamaansa yhtiön osaketta 
vastaan. Maksuttomassa osakeannissa annetaan maksutta yhteensä 10.089.707 yhtiön
uutta osaketta.                                                                 

Maksuttomassa osakeannissa merkittävät yhteensä 10.089.707 uutta osaketta       
merkitään kaupparekisteriin 26.9.2007, jonka jälkeen osakkeet otetaan           
kaupankäynnin kohteeksi. Osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena yhdessä vanhojen  
osakkeiden kanssa 27.9.2007 alkaen.                                             

Osakkeiden kokonaismäärä maksuttoman osakeannin jälkeen on 20.179.414           
kappaletta. Rahoitustarkastus on myöntänyt Etteplan Oyj:lle poikkeusluvan, jonka
mukaan yhtiö ei ole velvollinen julkistamaan listalleottoesitettä.              

Yhtiön osakepääomaa korotetaan rahastoannilla, jossa ylikurssirahastosta        
siirretään osakepääomaan 2.477.573,25 euroa. Yhtiön osakepääoma on korotuksen   
jälkeen 5.000.000 euroa.                                                        

Hollolassa 26. syyskuuta 2007                                                   

Etteplan Oyj                                                                    

Hallitus                                                                        

Lisätiedot: toimitusjohtaja Heikki Hornborg, puh. 0400 873 063                  


JAKELU                                                                          
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki                                               
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.etteplan.fi