Siirry sisältöön

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Pörssitiedote – Julkaistu: 08.03.2007 10:00:00

Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:                     

1. Yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat      
asiat.                                                                          

2. Hallituksen ehdotus, jonka mukaan hallitus valtuutetaan päättämään enintään  
4.000.000 osakkeen antamisesta osakeannilla tai antamalla optio-oikeuksia tai   
muita osakkeisiin oikeuttavia osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n tarkoittamia        
erityisiä oikeuksia yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutus sisältää oikeuden  
päättää antaa joko uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita.   

Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien osakeyhtiölain 9 luvun 3 
§:n mukaisesta merkintäetuoikeudesta eli hallituksella on oikeus suunnata       
osakeanti tai optio-oikeuksien tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten   
oikeuksien antaminen. Valtuutus sisältää myös oikeuden määrätä kaikista         
osakeannin, optio-oikeuksien tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten     
oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus sisältää siten oikeuden päättää        
merkintöjen hinnoista, merkintään oikeutetuista ja muista merkintäehdoista.     
Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta voidaan poiketa edellyttäen, että tähän
on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten yrityskaupan rahoittaminen, 
muu yhtiön liiketoiminnan kehittäminen tai pääomahuoltoon liittyvä järjestely   
taikka henkilöstön kannustaminen. Osakkeita annettaessa hallitus on oikeutettu  
päättämään, että osakkeita voidaan merkitä apporttiomaisuutta vastaan tai       
muutoin tietyin ehdoin. Valtuutus sisältää oikeuden päättää merkintähinnan      
merkitsemisestä osakepääoman ja sijoitetun vapaan oman pääoman rahaston välillä.

Valtuutus on voimassa kolme (3) vuotta yhtiökokouksen päätöksestä alkaen        
29.3.2007 ja päättyen 29.3.2010.                                                

3. Hallituksen ehdotus, jonka mukaan hallitus valtuutetaan päättämään omien     
osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaalla omalla   
pääomalla. Omien osakkeiden hankinta voi tapahtua muussa kuin osakkeenomistajien
osakeomistuksen suhteessa eli hallituksella on mahdollisuus päättää myös        
suunnatusta omien osakkeiden hankinnasta.                                       

Valtuutus sisältää oikeuden päättää yhtiön osakkeiden hankkimisesta kaikille    
osakkeenomistajille osoitetulla ostotarjouksella samoin ehdoin ja hallituksen   
päättämästä hinnasta tai julkisessa kaupankäynnissä kulloinkin voimassa olevaan 
pörssikurssiin siten, että yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden             
yhteenlaskettu määrä on enintään kymmenen (10) prosenttia yhtiön kaikista       
osakkeista. Omien osakkeiden vähimmäishankintahinta on osakkeen alin julkisessa 
kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta ja enimmäishankintahinta vastaavasti   
osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta            
valtuutuksen voimassaoloaikana.                                                 

Mikäli osakkeita hankitaan julkisessa kaupankäynnissä, osakkeet hankitaan muussa
kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa. Tällöin omien osakkeiden          
hankintaan tulee olla yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Osakkeita      
voidaan hankkia käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai     
käytettäväksi muissa rakennejärjestelyissä. Osakkeita voidaan käyttää myös      
henkilöstön kannustinohjelmien toteuttamiseen. Hankitut osakkeet voidaan pitää  
yhtiöllä, mitätöidä tai luovuttaa edelleen.                                     

Osakkeiden hankinta alentaa yhtiön vapaata omaa pääomaa.                        

Valtuutus on voimassa kahdeksantoista (18) kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä 
alkaen 29.3.2007 ja päättyen 29.9.2008.                                         

Informaatio                                                                     

Jäljennökset edellä mainituista hallituksen ehdotuksista sekä tilinpäätös,      
toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus ovat osakkeenomistajien nähtävänä    
22.3.2007 kello 09.00 alkaen yhtiön pääkonttorissa, Terveystie 18, 15860        
Hollola. Osakkeenomistajille lähetetään pyynnöstä jäljennökset edellä           
mainituista asiakirjoista. Tilinpäätöstiedot sisältävä vuosikertomus toimitetaan
ilman eri pyyntöä osakasluetteloon 2.3.2007 merkityille osakkeenomistajille.    

Osallistumisoikeus                                                              

Oikeus osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on  
maanantaina 19.3.2007 merkitty osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n 
pitämään osakasluetteloon.                                                      

Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa      
osallistumisestaan yhtiölle 22.3.2007 kello 16.00 mennessä, joko kirjallisesti  
osoitteeseen Etteplan Oyj, Terveystie 18, 15860 Hollola, puhelimitse numeroon   
010 307 2006 tai sähköpostitse osoitteeseen info@ette.com.                      

Kirjeitse ilmoittauduttaessa kirjeen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan 
päättymistä. Yhtiökokouksessa mahdollisesti käytettävät yksilöidyt ja päivätyt  
valtakirjat on toimitettava yhtiölle tarkastettavaksi em. osoitteeseen ennen    
ilmoittautumisajan päättymistä.                                                 

Osingon maksu                                                                   

Hallitus on päättänyt ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2006 jaetaan 
osinkona 0,26 euroa osaketta kohti. Jäljelle jäävät voittovarat jätetään        
vapaaseen omaan pääomaan. Yhtiökokouksen päättämä osinko maksetaan osakkaalle,  
joka täsmäytyspäivänä on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön  
osakasluetteloon. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 3.4.2007. Osinko maksetaan    
12.4.2007.                                                                      

Hallituksen kokoonpano                                                          

Osakkeenomistajat, jotka yhteensä omistavat enemmän kuin 30 prosenttia yhtiön   
osakkeista ja äänivallasta ovat ehdottaneet, että yhtiökokous valitsisi yhtiön  
kaikki entiset hallituksen jäsenet tehtäviinsä uudelleen. Tällä hetkellä yhtiön 
hallituksen jäseniä ovat hallituksen puheenjohtaja Tapani Mönkkönen,            
toimitusjohtaja Heikki Hornborg, Tapio Hakakari, Pertti Nupponen ja Matti       
Virtaala.                                                                       

Hollolassa, 8. päivänä maaliskuuta 2007                                         

Etteplan Oyj                                                                    

Hallitus                                                                        


Lisätiedot: Toimitusjohtaja Heikki Hornborg, puh. 0400 873 063.                 


JAKELU:  Helsingin Pörssi                                                       
         Keskeiset tiedotusvälineet                                             
         www.etteplan.fi