Siirry sisältöön

ETTEPLAN OYJ: TI­LIN­PÄÄ­TÖS­TIE­DOTE 1.1.-31.12.2004

Pörssitiedote – Julkaistu: 17.02.2005 10:00:00

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2004

Liikevaihto 61,6 milj. euroa         + 22 %
Liikevoitto  4,7 milj. euroa         + 98 %
Tilikauden tulos 2,6 milj. euroa     + 167 %
Tulos per osake 0,60 euroa           + 161 %
Osinkoehdotus 0,30 euroa/osake

Etteplan jatkoi vuonna 2004 päätavoitteensa mukaisesti vahvaa,
kannattavaa kasvuaan. Liikevaihto kasvoi pääosin orgaanisesti
yhtiölle siirtyneiden suunnittelutoimintojen johdosta, mutta
myös yritysostoilla.

Vuoden aikana yhtiö toteutti neljä ulkoistusta, joissa asiakas
siirsi suunnittelutoimintoja Etteplanille. Ulkoistuksista kolme
tehtiin kotimaassa ja yksi Italiassa. Lisäksi yhtiö osti 70 %:n
omistusosuuden ruotsalaisesta Timatec AB:sta ja kasvatti omistus-
osuuttaan kahdessa suomalaisessa ja yhdessä italialaisessa
tytäryhtiössään. Ulkomailla olevan henkilöstön määrä kasvoi
278 henkeen.

Vuonna 2004 teollisuustekniikan suunnittelupalveluiden kysyntä
normalisoitui vuoden loppupuolella. Kysyntätilanne parani kaikilla
markkina-alueilla Etteplanin molemmilla liiketoimintasegmenteillä
Toimitussuunnittelussa ja Tuotekehityksessä. Yhtiö teki merkittäviä
päänavauksia mm. auto- ja prosessiteollisuudessa.

Katsausvuoden aikana yhtiö panosti edelleen voimakkaasti sisäisen
toiminnan kehittämiseen. Pääkohteina olivat toimistoverkon tehokas
käyttö, työkuormituksen tasaaminen ja kansainvälisten suunnittelu-
toimeksiantojen valmiuksien parantaminen mm. koulutuksen avulla.

Liikevaihto ja tulos

Etteplan-konsernin liikevaihto kasvoi selvästi edellisvuodesta.
Liikevaihto kasvoi 21,5 % 61,6 milj. euroon (vuonna 2003 50,7
milj. euroa). Toimitussuunnittelun osuus liikevaihdosta oli
59 % ja Tuotekehityksen 41 %. Kasvu perustui sekä orgaaniseen
kasvuun, pääasiassa toteutettuihin asiakkaiden ulkoistuksiin,
että enemmistöosuuden ostamiseen ruotsalaisista Timatec AB:sta
(vuonna 2004) ja J.A. Produktutveckling AB:stä (vuonna 2003).

Liikevoitto oli 4,7 milj. euroa (2,4 milj. euroa) eli 7,7 %
liikevaihdosta (4,7 %). Liikevoitto nousi 98 % edellisestä
vuodesta. Tilikauden voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja
oli 4,8 milj. euroa (2,4 milj. euroa). Tilikauden tulos oli
2,6 milj. euroa (1,0 milj. euroa). Tuloksen paranemiseen
vaikutti markkinatilanteen lisäksi onnistunut yritysostojen
ja ulkoistusten haltuunotto sekä tehostustoimet koko yhtiön
liiketoiminnassa.

Osakekohtainen tulos oli 0,60 euroa (0,23 euroa). Oma pääoma/
osake oli 2,98 euroa (2,89 euroa). Sijoitetun pääoman tuotto
oli 31,0 % (16,1 %) ja oman pääoman tuotto 22,0 % (9,6 %).

Liiketoiminta

Etteplan toimii suurten ja keskisuurten kansainvälisesti
toimivien teollisuusyritysten kumppanina tarjoten teollisuus-
tekniikkaan liittyviä suunnittelupalveluita. Konsernin
palvelut on jaettu kahteen segmenttiin: Toimitussuunnittelu
ja Tuotekehitys.

Toimitussuunnittelu-segmentti tarjoaa palveluja koneiden ja
laitteiden sekä tuotantolaitosten suunnitteluun. Projekti- ja
laitetoimittajille sekä laitosten omistajille ja käyttäjille
tarjotaan mekaniikka, sähkö-, automaatio-, tehdassuunnittelu-
ja käyttöönottopalveluja. Tuotekehitys-segmentti puolestaan
tarjoaa tuotekehitykseen liittyviä suunnittelupalveluja.
Pitkäaikaisissa, kumppanuuteen perustuvissa asiakassuhteissa
tuotekehityksen suunnittelupalvelut varmistavat asiakkaan
kilpailukyvyn tulevaisuudessa. Lisäksi yhtiöllä on elektro-
magneettisten häiriöiden mittauksiin erikoistunut akkreditoitu
laboratorio. Yhtiön asiakkaat ovat laitevalmistajia sekä
loppukäyttäjiä puunjalostusteollisuudessa, prosessi-, auto-,
nosto- ja siirtolaite- sekä elektroniikkateollisuudessa.

Toimitussuunnittelu-segmentin markkinatilanne kohentui vuonna
2004 ja tilausten määrä kasvoi. Myös Tuotekehitys-segmentin
toimeksiantojen määrä vuoden 2004 aikana on ollut kasvava.

Hyvän kilpailuaseman saavuttaminen on edellyttänyt voimakasta
panostusta suunnittelupalveluiden kehittämiseen sekä sisäisen
tehokkuuden parantamiseen. Etteplanin toiminnan vahvuuksia
ovat tehokas suunnitteluprosessi, korkealaatuinen ISO-9000
-järjestelmän mukainen toiminta sekä osaava henkilöstö.

Vuoden 2004 tärkeimmät tapahtumat

Tammikuussa Etteplan Oyj:n EMC-laboratorion toiminnat
yhtiöitettiin ja uusi yhtiö aloitti toimintansa 1.1.2004
nimellä NATLABS Oy.

Maaliskuussa Etteplan Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti
hallituksen ehdotuksen mukaisesti jakaa vuodelta 2003 osinkona
0,55 euroa osakkeelta sekä valtuutti hallituksen osakepääoman
korottamiseen uusmerkinnällä, omien osakkeiden hankintaan ja
niiden luovuttamiseen.

Huhtikuussa Etteplan ja MacGREGOR (FIN) Oy allekirjoittivat
puitesopimuksen laivojen hissikuilujen suunnittelupalveluista.

Kesäkuussa Etteplan hankki 70 %:n osake-enemmistön ruotsalaisesta
Timatec AB:stä. Karlstadissa toimivan yrityksen palveluksessa on
15 henkilöä ja yhtiö tarjoaa erityisesti metsäteollisuuden kone-
ja laitevalmistajille konetekniikka- ja automaatiosuunnittelua.

Etteplan kasvatti kesäkuussa omistusosuuttaan Konette Design
Center Oy:ssä 60 %:sta 81 %:iin. Toteutettu yrityskauppa
noudattaa Konette Design Center Oy:n perustamisen yhteydessä
vuonna 1999 sovittua omistusstrategiaa.

Italiassa toimiva Di&Esse Etteplan Srl ja Metso-konserniin
kuuluva Metso Paper Como S.p.A allekirjoittivat kesäkuussa
yhteistyösopimuksen. Metso Paper Comon 18 suunnittelijaa
siirtyivät Di&Esse Etteplanin palvelukseen. Samassa yhteydessä
Etteplan Oyj nosti omistusosuuttaan Di&Esse Etteplan Srl:ssä
70 %:iin.

Edelleen kesäkuussa Etteplan Oyj ja Shanghai Nextrom Machinery
Manufacturing Co., Ltd. sopivat yhteisyrityksen perustamisesta
Shanghaihin Kiinaan. Yhteisyrityksen omistus jakautuu siten,
että Etteplan-konserni omistaa 87,5 % ja Shanghai Nextrom
Machinery Manufacturing Co., Ltd. 12,5 %.

Etteplan ja Sulzer Pumps Finland Oy sopivat kesäkuussa yhteis-
työstä sekoittimiin liittyvistä suunnittelupalveluista.

Vielä kesäkuussa Etteplan sopi Nokian Renkaat Oyj:n sekä
Lemminkäinen-konserniin kuuluvan Lemcon Oy:n kanssa suunnittelu-
palveluiden toimittamisesta Nokian Renkaiden Pietarin lähelle
Vsevolozhskiin toteutettavaan tehdashankkeeseen.

Heinäkuussa Etteplan Oyj korotti osakepääomaansa Timatec AB:n
osake-enemmistön ostoon liittyen. Osakepääoman määrä korotuksen
jälkeen on 434.245,00 euroa.

Elokuussa Etteplanin ja Nextromin yhteisyritys Shanghaissa
Kiinassa aloitti toimintansa.

Syyskuussa Sulzer Pumps Finland Oy:n Salon yksikön kuusi
suunnittelijaa siirtyvät Etteplanin palvelukseen.

Samoin syyskuussa Etteplan ja Oy Sisu Auto Ab allekirjoittivat
yhteistyösopimuksen suunnittelu- ja projektinhoitopalveluista.

Lokakuussa Etteplan perusti Karjaalle aluetoimiston, johon
siirtyivät Sisu Auton Karjaan tehtaan tuotekehitysosaston
11 suunnittelijaa.

Joulukuussa Etteplan sopi Metso Paper Oy:n kanssa Metso Paper
Karhulan yksikön perälaatikon mekaanisen suunnittelu-
liiketoiminnan siirrosta Etteplanille. Metso Paper Karhulan
yksikön 6 suunnittelijaa siirtyivät Etteplanin palvelukseen
1.1.2005.

Edelleen joulukuussa Etteplan Oyj käytti osto-option ja
nosti omistusosuuttaan Insinööritoimisto Keskilinja Oy:ssä
60 %:sta 100 %:iin. Keskilinjan palveluksessa työskentelee
46 henkeä. Vaajakoskella ja Lappeenrannassa toimiva yritys
tarjoaa erityisesti metsäteollisuuden kone- ja laite-
valmistajille konetekniikka- ja automaatiosuunnittelu-
palveluja.

Henkilöstö

Etteplan-konsernin toiminta ja henkilömäärä ovat kasvaneet
tasaisesti. Konsernin palveluksessa oli kauden aikana
keskimäärin 965 henkilöä (876), kasvua 10 %. Tilikauden
lopussa (31.12.2004) henkilömäärä oli 1 049 henkilöä (936).
Henkilöstölisäykset johtuivat lähinnä avainasiakkaiden
liiketoiminnan ulkoistuksiin perustuvasta orgaanisesta
kasvusta sekä yritysostoista.

Investoinnit

Konsernin kokonaisinvestoinnit olivat 2,4 milj. euroa
(2,8 milj. euroa). Pääosa investoinneista kohdistui
tytäryhtiöiden omistusosuuden kasvattamiseen sekä
liiketoimintojen laajentamiseen.

Rahoitusasema

Etteplanin rahoitusasema säilyi vahvana. Taseen loppusumma
31.12.2004 oli 28,1 milj. euroa (26,1 milj. euroa), josta
rahat ja pankkisaamiset sekä rahoitusarvopaperit olivat
yhteensä 6,6 milj. euroa (6,6 milj. euroa). Konsernin
korolliset velat olivat kauden lopussa 1,3 milj. euroa
(1,2 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli 52,1 % (57,2 %).
Maksuvalmius oli hyvä koko kauden ajan.

Osakkeet, kurssikehitys ja omien osakkeiden hankinta

Yhtiön osakepääoma 31.12.2004 oli 434 245 euroa ja
osakemäärä 4 342 450 kpl.

Etteplan Oyj:n osakkeita vaihdettiin tilikauden aikana
1 311 822 kpl, yhteensä 8,9 milj. euron arvosta. Osakkeen
alin kurssi oli 5,50 euroa, ylin 8,25 euroa ja keskikurssi
6,31 euroa. Koko osakekannan markkina-arvo 31.12.2004 oli
35,8 milj. euroa ja osakkeenomistajien määrä 1 363.

Yhtiö ei ole hankkinut kauden aikana omia osakkeitaan eikä
luovuttanut niitä. Tilikauden lopussa omien osakkeiden
määrä oli 100 kpl arvoltaan yhteensä 481,00 euroa.

Osakeantivaltuudet ja niiden käyttö sekä optio-ohjelma

Varsinainen yhtiökokous 30.3.2004 valtuutti hallituksen
päättämään yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien
yhden tai useamman vaihtovelkakirjalainan ottamisesta 
ja/tai optio-oikeuksien antamisesta ja/tai päättämään
osakepääoman korottamisesta tarjoamalla yhdessä tai
useammassa erässä enintään 854 921 kappaletta kirjan-
pidolliselta vasta-arvoltaan 0,10 euron arvoisia osakkeita
hallituksen määräämään hintaan ja muutoin hallituksen
päättämin ehdoin.

Edelleen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien
osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä siten,
että yhtiö voi hankkia enintään 213 730 kappaletta yhtiön
kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,10 euron osaketta
voitonjakokelpoisilla varoilla muussa kuin osakkeenomistajien
osakeomistuksen suhteessa, ja päättämään päätetyn valtuutuksen
perusteella hankittujen yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta
yhdessä tai useammassa erässä. Hallitukselle annettu valtuutus
sisältää oikeuden luovuttaa enintään 213 730 kappaletta kirjan-
pidolliselta vasta-arvoltaan 0,10 euron yhtiön osaketta siten,
että luovutettavien osakkeiden yhteenlaskettu kirjanpidollinen
vasta-arvo ja niiden tuottama äänimäärä on enintään viisi (5)
prosenttia yhtiön osakepääomasta ja osakkeiden yhteenlasketusta
äänimäärästä.

Etteplan Oyj korotti osakepääomaansa 10.6.2004 tehtyyn Timatec
AB:n osake-enemmistön ostoon liittyen. Uudet osakkeet merkittiin
kaupparekisteriin 20.7.2004. Osakepääoman korotus oli määrältään
6.784,20 euroa ja uuden osakepääoman määrä korotuksen jälkeen
434.245,00 euroa. Suunnatussa osakeannissa merkityt yhteensä
67 842 uutta osaketta otettiin kaupankäynnin kohteeksi
21.7.2004.

Kaikki yhtiön vakinaisessa palveluksessa olevat henkilöt
kuuluivat 31.01.2005 asti yhtiön optio-ohjelman piiriin.

Hallitus, toimitusjohtaja ja tilintarkastajat

Etteplan Oyj:n hallitukseen ovat katsauskaudella kuuluneet
Tapani Mönkkönen puheenjohtajana ja jäseninä Tapio Hakakari,
Heikki Hornborg, Tapani Tuori ja Matti Virtaala.

Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut DI Heikki Hornborg.

Tilintarkastajana on toiminut PricewaterhouseCoopers Oy, KHT-
yhteisö, vastuullisena tilintarkastajana KHT Mika Kaarisalo.

Hallituksen voitonjakoehdotus

Konsernin jakokelpoinen oma pääoma on taseen 31.12.2004 mukaan
6,7 milj. euroa ja konsernin emoyhtiön jakokelpoinen oma
pääoma 5,9 milj. euroa.

Hallitus ehdottaa 23.3.2005 kokoontuvalle yhtiökokoukselle,
että osinkoa jaetaan osingonjakohetkellä yhtiön ulkopuolisessa
omistuksessa oleville osakkeille 0,30 euroa osaketta kohti, ja
loppuosa jätetään käyttämättömiin voittovaroihin. Hallituksen
ehdotuksen mukaisesti osingonmaksun täsmäytyspäivä on 30.3.2005
ja osingon maksupäivä 6.4.2005.

Siirtyminen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön (IFRS)

Valmistelutyö IFRS-standardien mukaiseen tilinpäätöskäytäntöön
siirtymiseksi on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Etteplan on
siirtynyt IFRS-standardien mukaiseen laskentakäytäntöön vuoden
2005 alusta. Yhtiö julkaisee avaavan taseen 1.1.2004 erillisellä
tiedotteella 23.2.2005. Vuoden 2004 IFRS-tuloslaskelma ja tase
julkaistaan huhtikuussa 2005. IFRS-käytäntöön siirtymisen
vaikutukset omaan pääomaan ovat vähäiset.

Tilikauden jälkeiset merkittävät tapahtumat

Etteplan Oyj:n optio-ohjelma päättyi 31.01.2005. Optio-ohjelman
puitteissa merkittiin 24 130 kappaletta optio-oikeuksia.

Tammikuun aikana kolmessa Etteplanin tytäryhtiössä toteutettiin
yksiköiden toivomusten mukainen nimenmuutos markkinoinnin
helpottamiseksi. Suomessa Konette Design Center Oy muutti nimensä
Etteplan Design Center Oy:ksi ja Ruotsissa J.A. Produktutveckling
AB sai nimen Etteplan Technical Systems AB sekä Timatec AB nimen
Etteplan Industriteknik AB.

Helmikuussa Etteplan Oyj osti ruotsalaisen Protang AB:n osake-
enemmistön. Vuonna 1995 perustettu yritys tarjoaa konepaja-
teollisuuden kone- ja laitesuunnittelua, laitossuunnittelua sekä
ydinvoimaloiden kunnossapito- ja tehostussuunnittelua. Yrityksen
liikevaihto on yli 12 milj. euroa ja sen palveluksessa on 165
henkilöä Västeråsissa, Malmössa, Örebrossa ja Uppsalassa.

Yhtiökokoukselta saamansa valtuutuksen nojalla Etteplanin
hallitus päättää korottaa osakepääomaansa 7.2.2005 tehtyyn
Protang AB:n osake-enemmistön ostoon liittyen. Osakepääoman
korotus tulee olemaan määrältään 18 144,30 euroa. Suunnatussa
osakeannissa merkittävät yhteensä 181 443 uutta osaketta ovat
kaupankäynnin kohteena yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa.
Uuden osakepääoman määrä optio-ohjelman ja suunnatun osake-
annin korotusten jälkeen on yhteensä 454 802,30 euroa.

Tulevaisuuden näkymät

Etteplanin johto uskoo yhtiön ensisijaisen tavoitteen mukaisen,
kannattavan kasvun jatkuvan edelleen. Keskeisinä keinoina ovat
yhtäältä markkinaosuuden lisääminen nykyisessä toiminnassa,
toisaalta laajentuminen uusille markkina-alueille yritysostoilla.

Etteplanin asiakaskunnan markkinanäkymien odotetaan säilyvän
positiivisena erityisesti Pohjoismaissa. Yksittäisten asiakkaiden
kuormitustilanne saattaa kuitenkin vaihdella lyhytaikaisesti.

Yhtiö on käynnistänyt toimenpiteet yhtiön osakkeiden kaupankäynnin
siirtämiseksi Helsingin Pörssin päälistalle. Siirron arvioidaan
tapahtuvan vuoden 2005 toisella vuosineljänneksellä.

Hollolassa 17. helmikuuta 2005


Etteplan Oyj

Hallitus


Lisätiedot: Toimitusjohtaja Heikki Hornborg, puh. (03) 872 9011,
GSM 0400 873 063.


Tilinpäätöstiedotetta koskevaa tilintarkastuskertomusta ei ole
annettu.


JAKELU:   Helsingin pörssi
          Keskeiset tiedotusvälineet
          www.etteplan.fi


KONSERNITULOSLASKELMA (1 000 euroa)

                                   1.1.-31.12.04  1.1.-31.12.03

LIIKEVAIHTO                               61 550         50 662
Keskeneräisten töiden varastomuutos          222            110
Liiketoiminnan muut tuotot                   121            134
Materiaalit ja palvelut                   -1 857         -1 087
Henkilöstökulut                          -44 157        -38 312
Poistot                                   -2 066         -1 791
Liiketoiminnan muut kulut                 -9 072         -7 193
Osuus osakkuusyritysten tappiosta              0           -128
LIIKEVOITTO                                4 742          2 395
 "          %                                7,7            4,7
Rahoitustuotot ja -kulut                      43             49
VOITTO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA
JA VEROJA                                  4 784          2 444
Tuloverot                                 -1 662         -1 054
Laskennallisen verovelan muutos               39            -11
Vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta       -588           -416
TILIKAUDEN VOITTO                          2 574            964
 "                %                          4,2            1,9


KONSERNITASE (1 000 euroa)

                                      31.12.2004     31.12.2003
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet                     4 859          4 308
Aineelliset hyödykkeet                     3 230          3 361
Omat osakkeet                                  0              0
Muut sijoitukset                             464            443
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ                 8 553          8 112
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus                            1 134            843
Saamiset                                  11 784         10 518
Rahoitusarvopaperit                            0            796
Rahat ja pankkisaamiset                    6 601          5 810
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ              19 520         17 968
VASTAAVAA YHTEENSÄ                        28 073         26 080

VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma                                  434            427
Ylikurssirahasto                           5 434          5 058
Omien osakkeiden rahasto                       0              0
Edell. tilikausien voitto                  4 514          5 923
Tilikauden voitto                          2 574            964
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ                       12 957         12 372
VÄHEMMISTÖOSUUS                            1 208          2 194
VIERAS PÄÄOMA
Laskennallinen verovelka                     159            198
Pitkäaikainen vieras pääoma                1 295          1 065
Lyhytaikainen vieras pääoma               12 454         10 249
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ                    13 909         11 513
VASTATTAVAA YHTEENSÄ                      28 073         26 080


ETTEPLAN-KONSERNIN TALOUDELLINEN KEHITYS
(1 000 euroa)

                         1.1.-31.12.04  1.1.-31.12.03  Muutos
                                                       edell.
                                                       vuodesta
Liikevaihto                     61 550        50 662    21,5 %
Liikevoitto                      4 742         2 395    98,0 %
Liikevoitto-%                    7,7 %         4,7 %
Voitto ennen satunnaiseriä       4 784         2 444    95,7 %
Kauden voitto                    2 574           964   166,9 %
Sijoitetun pääoman tuotto-%       31,0          16,1
Oman pääoman tuotto-%             22,0           9,6
Omavaraisuusaste- %               52,1          57,2
Korolliset bruttovelat           1 323         1 197    10,5 %
Nettovelkaantumisaste-%          -37,3         -37,1
Taseen loppusumma               28 073        26 080     7,6 %
Bruttoinvestoinnit               2 384         2 772   -14,0 %
Tulos/osake                       0,60          0,23   160,9 %
Osakekohtainen oma pääoma         2,98          2,89     3,1 %

Henkilöstö kauden lopussa        1 049           936    12,1 %
Henkilöstö keskimäärin             965           876    10,2 %


KONSERNIRAHOITUSLASKELMA
(1 000 euroa)
                                  1.1.-31.12.04  1.1.-31.12.03

LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA
Myynnistä saadut maksut                  60 675         48 063
Liiketoiminnan muista tuotoista
saadut maksut                               121            109
Maksut liiketoiminnan kuluista           54 944         44 117
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA ENNEN
RAHOITUSERIÄ JA VEROJA                    5 852          4 055

Maksetut korot ja maksut muista
liiketoiminnan rahoituskuluista              53             59
Saadut korot liiketoiminnasta                90             98
Saadut osingot liiketoiminnasta               6             11
Maksetut välittömät verot                 1 662          1 054
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A)              4 234          3 051

INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
Investoinnit aineellisiin ja
aineettomiin hyödykkeisiin                2 363          2 759
Aineellisten ja aineettomien
hyödykkeiden luovutustulot                  371            203
Investoinnit muihin sijoituksiin             21             13
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B)              -2 013         -2 569

RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
Omien osakkeiden hankkiminen                  0              0
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut      105             78
Pitkäaikaisten lainojen nostot              230            269
Maksetut osingot ja muu voitonjako        2 351          1 227
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C)                -2 225         -1 036

RAHAVAROJEN MUUTOS (A + B + C)
LISÄYS (+)/VÄHENNYS (-)                      -5           -554

RAHAVARAT TILIKAUDEN ALUSSA               6 606          7 160
RAHAVARAT TILIKAUDEN LOPUSSA              6 601          6 606