Hankkeen hiilijalanjälki
Erilaisten hankkeiden, kuten uusien laitosinvestointien tai olemassa olevan tuotantolaitoksen kehittämisen yhteydessä, rahoittajat, omistajat ja muut sidosryhmät sekä lainsäädäntö usein edellyttävät elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten arviointia tai hiilijalanjälkilaskennan toteuttamista. Yleensä hankkeen hiilijalanjälkilaskenta tehdään – ja usein myös vaaditaan – todentamaan hankkeen aiheuttama päästövaikutus ja sen päästövähennysmahdollisuudet esimerkiksi perinteisiin valmistusmenetelmiin verrattuna.
Hankkeen hiilijalanjälki kuvaa kasvihuonekaasupäästöjä, joita syntyy hankkeen elinkaaren aikana. Tyypillisesti hankkeiden osalta halutaan arvioida ilmastovaikutuksia, mukaan lukien sekä hiilijalanjälki että mahdolliset positiiviset ilmastovaikutukset (kuten hiilikädenjälki), mutta joissain tapauksissa myös laajemmin muita aiheutuvia ympäristövaikutuksia.
Kestävyyslaskennan asiantuntemusta
Toteutamme hankkeille elinkaariarviointimenetelmään pohjautuvia selvitystöitä eri laskentaohjeistusten mukaisesti. Toteuttamaamme elinkaarimallinnusta ohjaavat yleiset LCA-standardit (ISO 14040 ja 14044), mutta noudatamme tapauskohtaisesti myös tarkempia tuote-, sektori- tai tapauskohtaisia ohjeistuksia, joiden käyttö määräytyy selvityksen tarpeen ja käyttötarkoituksen mukaan. Olemme laatineet mm. EU:n RED-direktiivin mukaista kestävyyslaskentaa biopolttoaineita tuottaville laitoksille ja päästövähennyspotentiaalin laskentaa Ilmastorahaston sekä EU Innovation Fund rahoitushakuihin. EU:n Innovation Fund rahoitushakua varten olemme toteuttaneet myös alustavaa laskentaa erilaisista prosessivaihtoehdoista, jonka tuloksia on hyödynnetty prosessien kehittämiseen ennen rahoituksen hakua.
Niin sanottu RED II -direktiivi, eli tarkemmin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2018/2001 uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä, määrittää liikenteessä ja energiantuotannossa käytettäville biopolttoaineille kestävyyskriteerit. Etteplanilla suoritamme biopolttoaineiden laskelmat RED-direktiivin ja Energiaviraston ohjeiden mukaisesti varmistaaksemme vaadittujen kestävyysjärjestelmien noudattamisen.
Innovaatiorahasto (Innovation Fund) on EU:n rahoitusohjelma innovatiivisille teknologioille ja hankkeille aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Yhtenä vaatimuksena rahoituksen haussa on selvittää hankkeen kasvihuonekaasujen päästövähennyspotentiaali erillisen laskentasäännöstön mukaisesti. Kasvihuonekaasupäästöjen vähennyspotentiaalin laskennassa selvitetään hankkeen kasvihuonekaasupäästöjen vähennyspotentiaali 10 toimintavuoden aikana verrattuna tilanteeseen, jossa hanketta ei toteutettaisi. Toteutamme Innovation Fund -hakemuksiin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämispotentiaalin laskentaa hankkeille, jotka määritellään kuuluvan energiaintensiivisen teollisuuden kategoriaan.
Valitse Etteplan luotettavien laskelmien toteuttajaksi
Tietyissä hanketyypeissä ja -vaiheissa kansallinen lainsäädäntö (esim. YVA-laki, SOVA-laki ja maankäyttö ja rakennuslaki) edellyttää ilmastovaikutusten arviointia. Asiantuntijoillamme on kokemusta hanketason ympäristövaikutusten arvioinnista YVA-menettelyn mukaisesti sekä ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinneista (SOVA). YVA-menettelyn mukaisesti tunnistamme ja arvioimme hankkeiden suoria ja epäsuoria vaikutuksia päästöihin ja hiilinieluihin sekä hanketyyppeihin liittyvät ilmastomuutoksen riskit. Hankkeen kokonaisvaikutusta ilmaston lämpenemiseen arvioidaan vertaamalla eri vaihtoehtojen kokonaispäästöjä kansallisiin ja alueellisiin päästö- ja päästövähennystavoitteisiin.
Kun toiveissasi on selvittää hankkeen hiilijalanjälki luotettavalla laskelmalla, joka edesauttaa päästöjen vähentämistoimia ja noudattaa kestävyyskriteereitä sekä kansallista lainsäädäntöä, valitse kumppaniksesi Etteplan. Erittäin kattava asiantuntemuksemme elinkaariarvioinnin menetelmissä, RED-direktiivin noudattamisessa, innovaatiorahastohakemuksissa sekä ympäristövaikutusten arvioinneissa tarjoaa tärkeää tietoa ja arvokkaita oivalluksia hankkeesi hyväksi.
Kysy asiantuntijaltamme
Team Leader, LCA
Pakollinen kenttä
Kun lähetät tämän lomakkeen, asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse. Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojakäytäntömme.